HANSTIN ELÄMÄÄ: Fysioterapiaa parhaimmillaan

Hauskaahan tänne siis tultii vaan pitämään, mutta mitä kaikkea se sitte sisältääkään. Syys siis miksi tulin tänne, oli että oppisin vähä enempi fysioterapiaa (toki rusketus ja snorklaus tulee heti vahvana kakkosena). Ja voin sanoa, nyt kolmatta viikkoa täällä, että ihan huikee määrä potilaita on nähty ja diagnoosit on ihan laidasta laitaan, eli ei tylsää päivää oo! Tämmöstä ku ois kaikki koko koulutuksen harjottelu päivät ollu, ni vautsikapautsi mikä tietopommi oisin! ;)

No mutta hiljaa hyvä tulee. Yks asia minkä oon vuoden aikana ittestäni oppinu on, et yllättävän paljon tarvin aikaa oppiakseni ja sisäistääkseni jonku uuden asian ihan kunnolla. Joten tämä hyvä!

Viikot koostuu kahesta avoimesta klinikkapäivästä (eli ollaan Hillsidessa ja tutkitaan asiakkaista, ja iltapäivät tehään kotikäyntejä), on mobile päiviä, eli mennään kauempiin kyliin antaan sairaanhoitoa ja fysioterpiaa, sekä muutamia erikoispäiviä. Tällä viikolla esimerkiksi erikoispäiviä on Special Olympics (Kids who has special abilities, not disabilities, cos we are all special!) ja over night @San Vicente ja Jalacte (kerron siitä lisää kuha nähään, ja jos muistat kysyä :D se on upea tarina erikseen!). Viimeviikolla erikoispäivä oli perjantaina Healthfair, mihin osallistuttiin ja ohjattiin ergonomisia nostotekniikoita ja liikunnan tärkeyttä, ja torstaina oli Cultural Day, eli päästiin tutustuun tän maan kulttuuriin lähemmin ruoan, käsitöiden, JÄÄTELÖN, raunioitten ja vesiputousluolan avulla ;)

Ft tiimissä opiskelijoina on mie ja Paige (USA, North Karolina), John kuka on pää ft, ja Amira joka on paikallisia ja toimii sihteerinä ja Johnin oikeana kätenä joka paikassa. Meillä on hyvä ja hauska tiimi. John on melko höselö välillä, ja hauskan hajamielinen, paljon kommelluksia sattuu tästä syystä ;D (Tänään mm. lähti ostaan jäitä special olympicsiin, tuli takas ison säkin kaa puuskuttean et eipä oo ennen ostanu näin kalliilla jäitä! Paikalliset naiset avas pussin ja alko nauraa kihertää ku huomas et John oliki ostanu säkillisen riisiä jäitten sijaan:D Rice/ice, sattuuha näitä paremmissaki piireissä;D ) ja Amira on paikallinen ja Johnin kävelevä muisti ja järjestys. Ilman Amiraa me oltas iha hukassa. Paige on suurin piirtein minun ikänen tyttö, ja tosi tosi etevä ja osaava fysioterapian suhteen. Porukka on aika soppeli, vähä jokanen koittaa joka välissä korjailla minun kirjotusvirheitä, ja yhessä ihmetellään, et mitä kukanenki tarkottaa milläki termeillä ja ajatuksilla:D

Yks asia missä oon kehittyny jo melkeen mestariksi, on verenpaineen mittaus!:D haha , uujee! –Hitsi vie miten kamppailen sen kaa alkuun ku millään ei saanu sykettä keltään. Täällä fyssarit mittaa kaikilta potilailta sen ennen tutkimista, joten osaan mitata verenpaineen jos jotain :D (oikeestaan se on Amiran hommia, mut sen pieni söpö pomotus luonne iskee kehiin heti tilanteen salliessa, ja se laittaa oppilaat töihin ;))

Kotikäynnit on raskaita, mutta äärettömän mielenkiintosia. (jos nää ei nii paljoa inspaa lukea, ni hyppää pari kappaletta yli) Pari esimerkki tapausta: 45v. mies, jolla on lapsuudesta asti ollu aivoissa vaurio, mikä vaikuttaa motoriseen toimintaan ja ulosantiin. Mies asuu pienessä (4 neliömetrin) talossa. Sänky ja pönttö vierekkäin, radio ylähyllyllä ja pienen pieni pöytä missä voi syödä. Torakat, muurahaiset ja liskot vipeltelee joka paikassa miehen seurana. Mies on vasemmalta puolen hyvin spastinen, jalka ei ota alle ollenkaa, koko ajan 90 asteen kulmassa, vasen käsi myös kokoajan koukussa. Ojennukset ja loitonnukset onnistuu, mutta kyynärpää ja ranne vahvasti rotatoitunu sisäkiertoon ja kokoajan pienessä koukussa. Eli vasen puoli ei tue arkipäivän aktiivisuutta. Seisominen ei onnistu millään jeppukonstillakaan, sillä avustaessa spastisuus ottaa vastaan ja miehen asento pysyy vahvasti etukumarassa, eli selkä ei oikene ollenkaan. Mies on kuitenki luonteeltaan hirmu humoristinen, ja pysyy arkipäivän asioissa tarkasti kartalla. Hmh, oli upea käydä ja nähä hänen kotinsa, ja asennen miten selviää elämästä, vaikka kotona ei ookkaan välttämättä uusinta iphonea, et pääsekkään lenkille, tai ees pesulle millon haluat, ja asiat joihin pystyt ite vaikuttaan, on vain yhen käden sormissa laskettavissa. Ympäristön tuki on välttämätön

Toinen paikka. Mies about 60v. 5vuotta sitte meni hakeen papaijaa veljen lapsilleen puusta aamupalaksi, mutta papaija jäi saamatta sillä reissulla. Mie tipahti puusta, ja c2-3 nikamiin tuli vaurio. Mies ihanan pienien pienen mustavalkosen vilivilperi pelleilijä kissansa kanssa. Mies on kuntoutunu ihan älyttömän hyvin! Pystyy kävelemään omalla tyylillään (mikä näyttää tosi huteralta, mutta kontrolli on kuitenki hyvä!) apuvälineinä kotona miehellä on vain vessassa nousutuki kahva, ja kävelysauva (melkeen samanlainen ko Gondalfilla TSH.ssa ;) ) Mutta, arkipäivää haastaa miehen vasen puoli. Käsi ei ole hienomotoriikaltaan kunnossa, ja liikekontrolli ei toimi. Käytännössä siis mies ei pysty hyödyntämään vasenta kättään nostamisissa, siirroissa, kantamisissa ollenkaan. Noh mutta, mies on siis puutarhuri. Hän näytti meille puutarhaansa samalla ku arvioitiin hänen liikkumistaan. WAU UUUU!! Ihan hulluna erilaisia kukkia, kasveja, yrttejä, hedelmiä, vihanneksia.. Maasto on todella juurista, joten mies joutuu pomppimaan juurien ja lankojen yli (mikä on äärettömän hyvää tasapaino ja kontrolli harjoitusta hänen tilanteessaan). Mies esitteli jopa 4 erilaista kaakao puuta jota hän kasvattaa:D Miehen arkipäivän haaste oli, että mitä ikinä hän haluaa muuttaa tai siirtää puutarhassaan, pitää hänen oottaa et joku kulkis ohi ja tulis auttamaan, sillä hän ei pysyt siihen ite enää. Sillä kotikäynnillä mietin, et tää on fysioterapiaa parhaimmillaan. Saat analysoida asiakkaan liikkumista arkipäivän askareissaan, keskellä sademetsää, upean upean puutarhan keskellä, ihania eksoottia kasveja ympärillä, mies pomppii ympäriinsä innoissaan esitelleessään puutarhaansa tummat kiharat hulmuten, kauhtuneissa boksereissaan ja pikku kissa juosten puitapitkin ylös ja alas ja kohta taas kaikken jalkojen välissä sirklaten kuvioita:D

Erilaisia tarinoita riittäis vaikka kuinka kerrottavaksi. Oon todella vaikuttunu tän paikan ihmisistä, elinoloista ja tavoista, ja asenteesta millä mennään läpi jokainen päivä. Voin sanoa, et ihmiset todella on taistelijoita täällä. Lääkäriin tai fysitoerapiaan ei tulla minkään pikkuvaivan takia, ja naarmut ja ruhjeet ei elämää hidasta, sillo vaa keksitään uus tapa miten voi jatkaa töitä pellolla tai metsissä tai kuka missäkin työmaallaan. Sairaslomat ei ole tunnettu sana täällä.